Seinien purku

9.5.2017


Seuraavaksi oli kaikkien vanhojen seinien poisto. Seinät koostuivat jonkinlaisesta eristeestä, mikä muistutti enemmän finnfoamia kuin styroksia, ja sen päälle liimatusta kovalevystä. Seinin purkamisessa käytin työkaluina vasaraa ja sorkkarautaa, näillä homma hoitui aika näppärästi. Eriste oli onneksi suurelta osin valmiiksi irti alumiinista.


Peräosan seinät purettu lähes kokonaan. Tässä vaiheessa seiniin on vielä jätetty vanhat puiset rimat.


Osa seinää purettu.


Toisen puolen seinä.


Katto purettu.


Purkamisesta syntyy paljon roskaa, kymmenkunta jätesäkillistä. Jouduimme muutenkin tilaamaan jätelavan, joten nämä kaikki purkuroskat menivät mukavasti samalle lavalle.


Seuraavaksi oli ohjaamon päällä olevan makuualkovin pohjan purkaminen.


Syy alkovin pohjan purkamiseen oli tässä. Sängyn pohja näytti tältä, joten päätin purkaa sen pois.


Alkovin pohja oli lämmitetty eli vesikiertoinen lämmitys kulki myös alkovin pohjassa.


Alkovin pohjan tukipuut näyttivät myös siltä, että päätin purkaa pohjan aivan kokonaan eristyksineen päivineen.


Tässä alkovi on purettu lähes kokonaan. Kuvassa näkyy keulan nurkkaosat, jotka oli tehty kahdesta lasikuituisesta ulkokuoresta ja niiden väliin ruiskutetusta uretaanista. Mietin ensin, että haluanko purkaa näitä nurkkia, mutta huomasin uretaanin olevan kokonaan irti lasikuidusta, joten päätin purkaa nurkat pois.

Jatkoa tulossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti